”Lohturuoka on mielen superfoodia” – minä ja ruokafilosofiani

LYHYT OPPIMÄÄRÄ


Lohturuoka on hyvin henkilökohtainen asia. Meillä kaikilla on omat tärkeät ruokamme, jotka auttavat jaksamaan meitä vaikeina päivinä ja hetkinä, joina koemme olevamme yksin. Lohturuoat ovat täynnä tunteita ja lämpöä ja muistoja hyvistä hetkistä.

IMG_8556
Jenny Rostain s.1982. Näyttelijä, kirjailija, käsikirjoittaja, blogaaja,  valokuvaaja, entinen malli, yhden lapsen äiti ja valkoisen koiran keinoemo –  luovan hulluutensa keittiössä vapaaksi päästävä seikkailija. Makunystyröitään vuosia New Yorkissa terävöittänyt lohturuoan lähettiläs. Motto: Kun elämä rikkoo meidät, hoitaa lohturuoka sielumme kuntoon. 

Minulle lohturuoka on myös osa ravitsevaa ja terveellistä elämää – osa kohtuutta. Sen ei välttämättä aina tarvitse tiristä rasvaa, eikä tukkia verisuonia. Se on ruokaa, joka saa minut tuntemaan ja voimaan taas paremmin. Lohturuoka on kuin ruokaperheen ihmelapsi, se on täynnä lupauksia. Siksi väitänkin, että lohturuoka on superfoodia mielelle.

Selvittyäni toistamiseen vakavasta syömishäiriöstä ja masennuksesta olen oppinut, kuinka tärkeää laadukas ja lohdullinen ravinto on mielelleni. Ilman laadukasta ruokaa ja ruoanlaittoa, sekä liikuntaa, olisi mieleni ja kehon toipuminen ollut todella vaikeaa. Hyvä ruoka ja ruoanlaitto hoitivat minua kuin terapian lailla – ja tekevät niin edelleen. Siksi uskonkin, että jokainen päivä saa olla lohturuokapäivä, kunhan ruoan laatu ja määrät ovat sopivassa suhteessa keskenään.

Keittiössäni sekoittuvat usein perinteikkäät eurooppalaiset ja amerikkalaiset reseptit, joiden mausteeksi lisään uusia keksintöjä ja vanhoja makuja ympäri maailman. Pyrin tekemään helppoa ruokaa, jota kukin voi muunnella mielensä mukaan. Rakastan salaatteja, sekä keittoja. Tykkään myös tehdä aamiaista, joka on kuin jälkiruokaa – terveellistä, mutta yhtä herkullista. Mikäpä sen parempaa kuin aloittaa päivä onnellisella vatsalla ja vaikkapa palalla kakkua.

”Mielummin vähän hyvää, kuin paljon huonoa.”

 

PITKÄ OPPIMÄÄRÄ


Lohturuoka on kantanut minua elämäni vaikeimpina aikoina, silloin kun ystäviä ei ole ollut lähellä, tai kun olen muuten vain ollut sylin tarpeessa. Kuten tutkimuksetkin kertovat, tekee ruoanlaitto jo itsessään ihmiselle ihmeitä. Nykyisin myös tiedetään, että masennus ja muut sairaudet paranevat hitaammin, jos ravinto on yksipuolista ja väritöntä. Ravinnolla on siten suuri vaikutus useimpien sairauksien hoidossa – se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiimme. Juuri tämän vuosi vannonkin niin voimakkaasti ruoanlaiton ja ruoan terapeuttisen merkityksen nimeen. 

Sairastettuani teini-iässä ja toistamiseen vielä esikoiseni syntymänkin jälkeen anoreksian, oli masennus arjessani tuttu seuralainen. Vaikeimpina aikoina painoin vain 39 kiloa. Tuo paino oli koitua kuolemakseni tällä lähes 180 senttisellä varrellani ja on ihme, että selvisin elossa ilman suurempia neurologisia tai hormonaalisia ongelmia. Mutta se, mikä oli melkein anoreksiaakin haasteellisempi juttu, oli alati vaihtuvat masennuslääkkeet ja niiden sivuvaikutusten kanssa taiteilu. Lääkityksen lopettaminen oli vaikeaa. Olin syönyt masennuslääkkeitä jo 19 vuotta ja vieroitusoireet, kuten kuvitella saattaa, olivat noiden vuosien ”ansiosta” hirveät. Vieroittautumisen jälkeen minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin hoitaa itseäni  ja mieltäni elämäntapojen ja ravinnon avulla. Ja juuri tässä kohtaa tarinaani astuivatkin kuvaan vanha tuttu lohturuoka ja kehoani  tukeva liikunta, joiden avulla opettelin hoitamaan itseäni kokonaisvaltaisesti. 

Lohturuoka on tunnettu käsitteenä vasta 1960-luvulta, mutta sen juuret ovat yhtä pitkät kuin ihmishistoriamme on. Kysyessäni pojaltani, mikä hänen lohturuokansa on, ei hän heti ymmärtänyt mitä tarkoitin. Muotoilin kysymykseni uudelleen. Kysyin mikä hänen lempiruokansa on. Tähän hän osasi heti luetella muutaman itselleen tärkeän ruoan, ja osasipa jopa kertoa heti kysymättäkin, mistä nämä lempiruoat juontivat juurensa. Poikani kertoi minulle, miksi hän pitää juuri noista ruoista, ja hän kertoi mikä muisto niihin liittyi. Ja tämä – muistot – ovat juuri lohturuoan ydin. Lohturuoka vie meidät aikamatkalle takaisin hyvänolon tunteeseen, eikä sillä, mikä itse ruoka on, ole mitään  väliä. Lohturuoka onkin kaikille kovin henkilökohtainen asia. Nykyisin suurinta lohturuokaani ovat keitto- ja omena-ateriat, kun taas tuttavani rakastaa ranskanperunoita. Meillä on siis yhtä monta erilaista lohturuokaa kuin meitä syöjiä on. Lasten käyttämä termi ”lempiruoka” tarkoittaakin ehkä juuri lohturuokaa. Lapsuudessa minun lohturuokani oli makaronilaatikko ja täytekakku. Eikä rakkauteni kakkuihin ole vuosien saatossa hävinnyt minnekään, kuten blogini ohjeista voitte helposti huomata.

Lohturuoka on kuin takiainen turkissamme, se on aina mukana, joka elämänvaiheessa ja se muuntautuu meidän mukanamme. Kun henkilö alkaa laihduttamaan, lohturuoat ovat usein niitä, jotka leikataan ruokavaliosta pois. Usein siitä yksinkertaisesta syystä, että ne sisältävät paljon energiaa. Jos minä kaiken kokemani perusteella saisin päättää dieetin, jota suosittelisin muille ihmisille, olisi sen nimi ”lohturuokadieetti”. Siitä ei leikattaisi pois lohturuokia, vaan annoskokoja muutettaisiin huomattavasti pienemmiksi. Dieetissäni kaikki lohturuoat tehtäisiin täysrasvaisista ja runsaan luonnollisista ainesosista, jotta kehomme ja mielemme ymmärtäisivät saavansa pienen, mutta täydellisen annoksen lohturuokaa, joka auttaa jaksamaan dieetin, arjen ja vaikeuksien kanssa.

Maailmalla kiertää tällä hetkellä hyvä dieettiohje ”20/80”, jota voisi kutsua enemmänkin elämäntapaohjeeksi kuin dieetiksi. Sen avulla ihmiset ovat saaneet terveytensä takaisin ja pysyvät terveinä. Se ei ole pikadieetti, sillä tätä laskutapaa käytetään läpi elämän . 80 % kevyttä ja terveellistä elämäntapaa ja 20% lohdullista, joka päivä. Laihduttajille tämä toimii todella hyvin ja syömishäiriöistä toipuvillekin – kaikille heille, jotka yrittävät oppia uuden tavan elää ja ruokailla. Kun päivittäinen kokonaisuus rakentuu 20% liikunnasta ja 80% ruokavaliosta- ja ravinnon osalta 20% päivittäisestä ravinnosta on max. lohturuokaa tai ns. sattumia ja väh. 80% yleisten normien mukaan kevyttä ja ns. terveellistä ruokaa –  voi ihminen elää stressaamatta jokaista suuhunsa laitettavaa murua. Näillä periaatteilla pääsee todella pitkälle. Se myös pitää huolta siitä, että pysymme terveinä, tulevaisuudessakin.

Tiesithän että stressi on yksi pahimmista vihollisimmistamme, jota ruokimme omilla valinnoillamme? Stressi vähentää luonnollisen levon määrää ja hidastaa aineenvaihduntaamme.  Miksi stressata siis lohturuoasta, kun se voi olla mukava, helppo ja värikäs kokemus. Ja ennen kaikkea terveellinen osa elämäämme, kunhan annostelemme sen oikein. Kaiken kukkuraksi se terapoi meitä miltei ilmaiseksi.

Minä en usko täyskieltäytymiseen, paitsi henkilökohtaisesti alkoholin kohdalla. Äkkinäinen kieltäytyminen meille henkisesti tärkeistä ruoista aiheuttaa usein turvautumisen johonkin uuteen tapaan tai ruokaan. Nämä uudet ruoat ovat usein täynnä ns. ”kevyt”-ainesosia, vähärasvaisia tai sokerittomia ja keinotekoisia aineita. Ja määrät, joita näitä tuotteita itsellemme sallimme syödä, ovat usein suurempia kuin mitä söisimme tavallisia tuotteita. Elämäntapamuutos heittää tällä tavoin härän pyllyä, sillä se, minkä piti keventää, lisääkin vain määriä ja epäterveellisiä aineita uudessa muodossa. Ja samalla totumme syömään vain entistä suurempia määriä. Henkilökohtaisesti lisäaineiden ja pilkottujen ravintoaineiden pumppaaminen kehoon ei minulle tuo mielikuvaa uudesta terveemmästä elämäntavasta, joka voisi kestää loppuelämän. Minä ajattelenkin lohturuokaa osana kohtuutta. Lohturuoka voi olla, oli se sitten kenelle mikä tahansa, osa päivittäistä elämää – kunhan se on laadukasta ja sitä nautitaan kohtuudella.

Toipuminen syömishäiriöstä vaatii paljon itselleen sallimista. Syömishäiriöt ovat oiva esimerkki siitä, kun dieetit menevät pieleen. Syömishäiriöt, varsinkin laihuushäiriöt ovat silkkaa kieltäytymistä kaikesta. Oman kokemukseni perusteella, ja sen, mitä minulle opetettiin toipuessani sairaudesta, tärkeimmät asiat dieetissämme ovat laatu, määrien kohtuullisuus, ruoanlaitto ja värit. Silläkin on merkitystä, miltä ruoka näyttää. Ja usein juuri se unohtuu, kun kiireessä ja väsyneinä teemme jotain nopeaa. Mutta siitä nopeastakin voi helposti tehdä silmän kautta mieltä ruokkivaa ravintoa. Kuten lohturuoasta, on meillä kaikilla omat käsityksemme myös kauneudesta. Tehdään siis henkilökohtaista ravintoa, syödään meille sopivia aineita ja muistetaan käyttää laatua suurien määrien sijaan. Nämä ovat pitkälle kantavia periaatteita, tai niin minä uskon ja koen.

Nautitaan ruoasta terveellä itsetunnolla ja yritetään stressata joka päivä hiukan vähemmän.

❤️:lla Jenny R.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s